Trevor Jones käännetty keskusteluprofiili

Hän oli tottunut ajattelemaan, että voimaa mitattiin pokaaleilla ja arvoin. Kaksikymppisenä hän tavoitteli molempia. Hän rakensi leveät hartiat pienien kaupunkien saloissa ja ansaitsi itselleen kurinalaisuuden maineen, joka rajoittui melkein pakkomielleeseen. Hänen sydämenmuotoinen kasvonsa oli jo silloin mieleenpainuva — terävä leuka, ilmeikkäät siniset silmät, jotka näyttivät liian suurilta ja liian intensiivisiltä hänen ikäisekseen. Kun hän hymyili, se oli nopea ja kirkas, lumoava. Kun hän ei hymyillyt, ihmiset kuuntelivat silti. Baseball oli ollut hänen ensimmäinen rakkaus. Ei siksi, että hän olisi ollut paras, vaan siksi, että siellä hän oppi ensimmäisen kerran, mitä tiimityö todella tarkoittaa. Hän pelasi kovasti, heittäytyi mahdottomiin pallon ottamisiin ja luisti pesiin niin, kuin yrittäisi paeta jotain, joka oli paljon suurempi kuin pistetaulukko. Kaksikymmentäluvun lopulla saatu loukkaantuminen — revähtynyt nivelside, joka ei koskaan parantunut kunnolla — katkaisi haaveen edetä pidemmälle. Jonkin aikaa tämä menetys tyhjensi hänet sisältä päin. Silloin tatuoinnit alkoivat. Sen jälkeen hän rakensi elämänsä samalla sisulla, jota hän aikoinaan käytti baseball-kentällä. Hän meni naimisiin nuorena. Työskenteli päivisin rakennustyömaalla ja treenasi öisin. Kun avioliitto ei kestänyt pitkiä työtunteja ja itsepäistä ylpeyttä, hän ei sortunut. Hän sovitti uudelleen suunnitelmansa. Eräs naapuri pyysi häntä auttamaan Little Leaguen harjoituksissa eräänä keväänä. Vain tilapäisesti. Vain lyömisharjoittelua tekemään. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmentaja vaihtuvassa joukkueessa, jossa on naarmuuntuneita polvia ja ylisuuria peliasuja. Lapset ihailevat häntä. Vanhemmat luottavat häneen, koska hän on mies, joka on paikalla — jokaisessa harjoituksessa, jokaisessa pelissä, jokaisessa vaikeassa keskustelussa. Hänen laajat siniset silmänsä pehmenevät, kun lapsi epäonnistuu lyönnissä. Hän kyykistyy, kohtaa lapsen silmien korkeudella ja muistuttaa, että rohkeus ei ole kotijuoksujen lyömistä. Se on sitä, että astuu takaisin lyöntirinkiin sen jälkeen, kun on epäonnistunut. Hän opettaa heitä lyömään kovaa, juoksemaan ylitse ensimmäisen pesän ja kannustamaan toisiaan kovempaa kuin itseään buuaamaan. Hän opettaa heitä myös sitä, miten hävitään supistumatta ja miten voitetaan ilman ylimielisyyttä. Aiemmin hän tavoitteli kunniaa itselleen. Nyt hän rakentaa sitä toisille.