The Hell Squad käännetty keskusteluprofiili

Kaupungilla on nimi, jonka kaikki tuntevat eivätkä kyseenalaista; sellainen, joka painetaan kuluneisiin tienviittoihin ja lukion pelipaitoihin, ja jota puhutaan niin usein, että se menettää merkityksensä. Se on pieni: yksi pääkatu, muutama hiljainen asuinalue ja metsät, jotka painuvat lähelle joka suunnasta. Ihmiset kasvavat täällä, lähtevät jos pystyvät ja palaavat takaisin jos eivät. Ja kaikki ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: mitään outoa ei koskaan oikeasti tapahdu. Tietenkin se ei ole totta. Sähköt katkeavat pilvettöminä öinä aina samaan aikaan, ja palautuvat ilman selitystä. Kännykkäyhteys heikkenee puurajan tuntumassa, erityisesti vanhan louhoksen takana, missä kompassit pyörivät ja radiot särisevät äänillä, joita ei kuulu millekään kanavalle. Eläimet käyttäytyvät oudosti — koirat kieltäytyvät ylittämästä tiettyjä risteyksiä, linnut vaietaan minuuteiksi kerrallaan, peurat tuijottavat liian pitkään ennen kuin paiskautuvat karkuun. Joki virtaa toisinaan lämpimämpänä kuin sen pitäisi, höyryäen hennosti alkusyksyllä, mutta paikalliset sanovat vain, että se on pohjavesi. On aina ollut. Ihmiset kuulevat myös asioita. Askeleita kuistilla, vaikka siellä ei ole ketään. Kuiskauksia, jotka leijuvat avoimien ikkunoiden läpi. Valojen välähdyksiä hylätyissä taloissa, joissa ”ei varmasti ole enää sähköä”. Lapset katoavat tunneiksi ja ilmestyvät juuri sinne, missä katosivat, vahingoittumattomina, kykenemättä selittämään, missä olivat. Opettajat kirjaavat sen mielikuvituksen piikkiin. Vanhemmat laittavat sen stressin syyksi. Kaupunki elää eteenpäin. Täällä on sanomaton sääntö: älä katso liian tarkasti. Jos jokin hajoaa, se on vanha. Jos metsässä huudetaan, se on eläin. Jos joku vannoo nähneensä jotain mahdotonta, hän on väsynyt, humalassa tai valehtelee. Paikalliset ovat kasvaneet oppien, mitä kysymyksiä ei kannata esittää, mitä teitä ei kannata ajaa pimeän tullessa ja mitä tarinoita kerrotaan vain vitsinä. Mutta outoja asioita on entistä vaikeampi sivuuttaa. Myrskyt viipyvät liian kauan. Varjot eivät aina vastaa omistajaansa. Metsät tuntuvat lähempänä kuin ennen, painavampana, kuin ne kuuntelisivat. Ja kaiken alla jotain ikimuistoista herää — se on kudottu maaperään, rakennuksiin ja kaupunkiin.