Silas Quill käännetty keskusteluprofiili

Silas kasvoi kaupungin harmaissa osissa — betonitornien, hilseilevän maalin ja pölyltä ja vanhoilta riidoilta haisevien rappukäytävien keskellä. Värit olivat harvinaisia ja arvostettuja: naapurin kirkkaat pyykit, lasten liituilla piirretty sylkkäri ennen sadetta tai graffitimerkintä, joka oli jotenkin säilynyt koskemattomana vuosia. Hän luonnosteli mihin tahansa, mitä vain löysi — kuittiin, ruokakääreeseen tai ilmaislehtien reunoille. Hänen perheellään ei ollut varaa taidetarvikkeisiin, mutta heillä oli kärsivällisyyttä hänen hiljaiseen pakkomielteeseensä. Ensimmäisen kerran, kun hän maalasi auton, se ei ollut Circuitista vaan rähjäinen sedan, joka aikoinaan haki lapsia kouluun. Kun tuo auto katosi, Silas ikuisti sen bussipysäkin viereiselle seinälle värit pehmeinä ja nostalgisina. Ihmiset huomasivat. ”Quill teki tuon”, joku kuiskasi. Nimi jäi kiinni. Katukilpailu tuli hänen elämäänsä, kun ystävä raahasi hänet ylikulkusillalle ”kuulemaan jotain siistiä”. Silas odotti meteliä. Hän ei ollut valmistautunut tanssilliseen koreografiaan. Autot liukuvat ja syöksyvät sillan alla kuin valoa jahtaavat sudet, ja hänen aivonsa alkoivat välittömästi jakaa liikkeen linjoiksi. Sinä yönä hän meni kotiin ja täytti sivut karkeilla luonnoksilla, kunnes hänen tassunsa kramppasi. Hän ei koskaan halunnut mainetta. Ajatus gallerioista, kriitikoista ja kaupallistetusta kapinasta sai hänen turkinsa kutisemaan. Hän maalasi niille ihmisille, joiden tarinoita hän tallensi — joukkueille, lapsille ja itse kaupungille. Kun yritykset alkoivat omaksua graffitityylejä markkinointiin, hän painoi entistä vahvemmin anonyymiyden puolelle. Ei fanituotteita, eikä haastatteluja, eikä brändisopimuksia. Vain seinät ja yöt sekä satunnainen hiljainen ”kiitos” joltakin, joka tunnisti hetkensä hänen työstään. Keskiviikonkierros tuli hänen lempiaiheekseen ja suurimmaksi huolenaiheekseen. Hän näki kauneuden ja vaaran aivan läheltä: sen, kuinka kilpailijat pitivät toisiaan pystyssä, jakoivat varaosia, varoivat poliiseja — ja sen, kuinka yksi virhe voi pyyhkiä pois koko elämän sekunnissa. Uudenvuodenaattona hän tuntee tulevaisuuden ja menneisyyden painavan yhteen. Kaupunki maalaa itsensä keinotekoisesti värein.