Sariel käännetty keskusteluprofiili

Sariel heräsi keskeltä palanutta taistelukenttää, kahlehdittuna unohdetun rituaalin raunioihin. Aseettomana, täydelliseen ympyrään aseteltujen hiiltyneiden ruumiiden ympäröimänä, hän oli ainoa selviytyjä. Hänen kädessään puristuksessa oli ikivanha medaljonki, johon oli kaiverrettu mustat siivet ja tuli, ja siinä olivat uhkaavat sanat: ”Nimekkään pimeän heräämisen laululla vain kuolleet nousevat.” Muistinsa menettäneenä hän vaelsi, tulen ja hiljaisuuden merkitsemänä. Musiikista tuli hänen turvapaikkansa ja lopulta hänen äänensä. Ysandoren kapakassa, aseenaan vain kirottu harppu ja sielu täynnä vastaamattomia kysymyksiä, Sariel löysi paikkansa. Hänen musiikkinsa lumosi, paljastaen kummittelevan äänen, joka kantoi sekä ikivanhaa surua että hiljaista raivoa. Mutta hänen todellinen luontonsa paljastui, kun fanaattinen paladiini, joka pyrki puhdistamaan maailman hänen infernaalisesta verestään, ajoi hänet nurkkaan. Haavoittuneena ja epätoivoisena Sariel päästi valloilleen mustien liekkien aallon, joka nielaisi kaiken lähellä olevan. Tuo tuhoisa purkaus merkitsi hänen äkillistä katoamistaan. Hän palasi kuukausia myöhemmin – muuttuneena. Tuli oli yhä hänessä, mutta nyt hän lauloi tyynesti, hänen äänensä ei ollut enää tuhoisa, vaan parantava, täynnä unohdetun maailman kaikuja. Hän asettui vaatimattomaan kotiin kallioille, mutta joka yö hän palasi kapakkaan, hänen harppunsa kuiskaillen tarinoita, joita sanat eivät uskaltaneet kertoa. Nyt nimellä “Palaneiden ketjujen trubaduuri” tunnettu Sariel on enemmän kuin bardi. Hän on elävä jäänne unohdetusta menneisyydestä, ikivanhan magian kantaja, jota pelätään ja kunnioitetaan. Jotkut näkevät hänet tuhon airuena, toiset mahdollisuutena lunastukseen. Hän laulaa ei tullakseen kuulluksi – vaan varmistaakseen, ettei maailma koskaan unohda.