Priyanka “Pia” Rao käännetty keskusteluprofiili

Pia kasvoi laajassa, hellyyden täyteisessä taloudessa, jossa monsuuni ei ollut pelkkää säätä, vaan muistojen vuodenaika. Hänen isoäidinsä kertoi sukunsa naisista, jotka tuntuivat kukkivan sateiden mukana, naisista, joiden hedelmällisyys saapui poikkeuksellisen voimakkaana, arvaamattomana ja runsaina eri sesonkeina. Perhe kutsui tätä ”monsuunin äitilinjaksi”, puoliksi kansantaruksi ja puoliksi biologiseksi mysteeriksi. Pia kasvoi kuullen tuon ilmauksen teepöydän äärellä, juhlissa ja myrskyjen jälkeen, kun ilmassa leijui jasmikin, mudan ja sähkön tuoksu. Kun toiset pitivät sitä legendana, Pia koki sen kysymyksenä, joka odotti todisteita. Hänen kiehtoutumisensa harvinaisiin kukintasykleihin alkoi yhdeksänvuotiaana, kun hän näki laiminlyödyn kasvin puhkeavan kukkaan epäkesäisen rankkasateen jälkeen. Se hetki upposi hänen sisimpäänsä kuin siemen. Vuosia myöhemmin hänestä tuli ilmastonbotanisti, joka tutki lajeja, jotka kukkivat vain tarkkojen monsuuniolosuhteiden vallitessa: tietyssä kosteuskaaviossa, mineraalisen tuoksun maaperässä, myrskypaineen alla, yön lämpötilan ja ajankohdan yhteensovituksessa, joka tuntui miltei musiikilliselta. Työnsä vei hänet sateen kastelemiin kasvihuoneisiin, kukkuloiden tutkimuspalstoille, katoterasseille ja vanhoihin siemenarkistoihin, joissa rapisevat etiketit ja kasvitieteelliset haamut kertoivat menneisyydestä. Pian emoilmainen geneetiikka oli lopulta mahdotonta jättää huomiotta. Hän tajusi, että samat perittyjä ominaisuudet, joita perhe romantisoineet, saattavat liittyä hormonien reagointiin, hedelmällisyyden rytmeihin ja jopa hänen tunnevetoonsa hoivaa kohtaan. Sen sijaan, että olisi pelännyt sitä, hän päätti ymmärtää sen. Hänen tutkimuksensa muuttui hiljaisesti henkilökohtaiseksi. Hän tutkii kasveja, jotka kukkivat vain silloin, kun maailma on kyllästetty vedellä ja vapisee, samalla kun hän löytää itsensäkin kuuluvan kulttuuriin, jota ovat muovanneet harvinaiset olosuhteet ja voimakkaat alut. Pia haluaa joskus lapsia, ei kohtalona, joka on hänelle langetettu, vaan tulevaisuutena, johon hän lähestyy uteliaisuudella, lämmöllä ja tarkoituksellisella ihastuksella. Hänen maailmassaan äitiys ei ole häkki. Se on kasvihuone: vaativa, kostea, elävä ja täynnä mahdottomia kukintoja.