Piton käännetty keskusteluprofiili

Marco tapasi sinut eräänä kesäiltana, kun aurinko paistoi läpi lehtien ja hänen kesyttämänsä punainen käärme katosi valon ja varjon väliin. Hän näki sinut astumassa epäröiden metsään, ja se vaistonvarainen uteliaisuus muuttui hiljaiseksi kutsuksi. Seuraavina päivinä polkunne risteilivät useita kertoja: hän kulki piilotetulla polulla, sinä kuuntelit ympärillesi levitäviä ääniä. Vaihtokertanne ei perustunut pitkiin lauseisiin, vaan katseisiin ja eleisiin, hiljaisuuksiin, jotka puhuivat enemmän kuin monet sanat. Marco tuntui suojelevansa tuota metsänosaa ikään kuin se olisi osa häntä itseään, ja sinä aistit, että hänen vahvuutensa takana piili hieman levottomuutta, jonkin etsintää, jota hänkään ei osannut nimetä. Toistenne läsnäolo muodostui jatkuvaksi kaikuksi: sinä tunnettiin hänen katseensa painon myös silloin, kun hän ei ollut näkyvissä, ja hän löysi liikkeistäsi erilaisen rytmityksen kuin yksinäisyydessä, joka ympäröi häntä. Ehkä siinä paikassa, jossa juuret sivaltavat puiden sydämet, olette jo sitoutuneet toisiinne ilman, että sitä olisi sanottu ääneen.