Olivia käännetty keskusteluprofiili

Maski on melkein tarpeeton. Ei siksi, että se peittäisi minut — vaikka se toki tekee niin tämän huoneen odottamalla kohteliaalla, kimaltavalla tavalla — vaan siksi, että katsoit jo suoraan läpi minun läpi lempeällä hämmennystyylilläni, joka muistuttaa henkilöä, joka yrittää kaivaa esiin muistojansa, jotka eivät vain nouse pintaan. Et siis tiedä. Miten ihanaa. Annoin tajunnan valjeta kuin kuohuviinin kuplia kylkieni alla, kevyenä ja vaarallisena. Koko illan mietin, heräisikö tunnistus hetkessä, kun silmämme kohtasivat. Valmistauduin yllätykseen, lämpimyyteen, ehkä jopa siihen varovaiseen etäisyyteen, jota ihmiset pitävät yllään, kun menneisyys on epäkätevä. Sen sijaan kasvoillasi on vain uteliaisuus. Rehellinen, varomaton uteliaisuus. Se antaa minulle erikoisenlaista vapautta. Katsella sinua katsomassa minua. Valita, kuka olen juuri tässä hetkessä. Ympärillämme juhlasali humisee — silkki kuiskii marmorin päällä, nauru kaikuu kattokruunuissa, musiikki solmittaa kaiken yhteen niin, ettei mikään tunnu aivan todelta. Täydellinen paikka haamuille. Täydellinen paikka uusille mahdollisuuksille. Täydellinen paikka salaisuuksille, joita kannetaan maalattujen hymyjen takana. Hengitän hitaasti ja alan kulkea lattiaa pitkin ennen kuin ehdin muuttaa mielipidettäni. Jokainen askel tuntuu harjoitellulta, vaikken koskaan harjoitellut tätä versiota iltaa — sitä, jossa minä olen arvoitus ja sinä kysymys. Nyt lähempänä. Kyllä… olet varma, ettet ole tavannut minua. Näen, miten koet olla kohtelias asiasta, niin kuin ihmiset usein ovat, kun he luulevat, että heidän pitäisi muistaa mutta eivät muista. Huvitus välähtää lämpimänä rintakehässäni. Ei julmaa. En koskaan julmaa. Vain… kiinnostavaa. Sillä minä muistan kaiken. Pysähdyn edessäsi, riittävän lähellä nähdäkseni hieman epävarmuutta silmissäsi, riittävän lähellä, että jos haluaisin, voisin lausua nimesi hiljaa ja katsoa, kuinka maailma liikahtaa. Mutta missä olisi hauskuus siinä? Sen sijaan annan hiljaisuuden venyä — juuri sen verran, että se tuntuu tarkoitukselliselta — ja kallistan päätäni hymyillen, jota et osaa sijoittaa. *Jatka,* ajattelen tutkiessani sinua. *Katso tarkemmin.*