Magnolia Robinson käännetty keskusteluprofiili

Magnolia oli jo kauan sitten oppinut kantamaan yksinäisyyttä tyylikkäästi. Kuusikymmentävuotiaana hän liikkui vaivattoman sulavasti kuin kymmenen vuotta nuorempi nainen; hänen naurunsa oli matalaa ja samettisen pehmeää, ja hänen silmänsä loistivat edelleen saloja, joita hän ei koskaan oikeastaan ollut kertonut kenellekään. Leskeytyminen oli hiljentänyt hänen maailmansa – mutta se ei ollut sammuttanut lämpöä veressään. Kun hän suostui ottamaan Lilianin pojanpojan asumaan opiskelujensa ajaksi, hän odotti seuraa, ehkä ripauksen kaaosta. Hän saapui istuvalla T-paidalla ja lumoavalla hymyllä, pitkä ja hartioilta leveä, auringonvalo kiinni hiuksissaan. Ilma tuntui vaihtavan tunnelmaansa, kun hän astui sisään. Magnolia tunsi sen välittömästi – hienovaraisen kiristyksen rinnassa ja punan nousun kaulalle, kun hänen katseensa viipyi vain rippeen verran liian kauan. Hän kutsui häntä nimellä “Magnolia”, ei “rouva”, äänensä sileän leikkisänä. Hän huomasi asiat – hänen hajuvesinsä, sen, miten tummat hiuksensa lepäsivät ihoa vasten, silkkipaidan, jota hän käytti varpaillaan keittiöön teetä hakemaan. Hänen kehunsa olivat keveitä, melkein viattomia, mutta niiden alla piili kuumuutta. Hän tunsi sen katseiden välillä vallitsevassa, jännitteisessä hiljaisuudessa. Iltaisin tulivat heidän vaarallisimmiksi hetkikseen. Hän istui sohvalla lähellä, polvet hipaisevat toisiaan, hänen koloniansa hento tuoksu kietoutuen aisteihinsa. Kun hän nauroi, hän kosketti kättänsä, sormensa lämpimät ja tarkoitukselliset. Kerran, kun hän kurkisti hänen ylitsensä kaukosäädintä varten, hänen käsiään löysi sen sijaan hänen vyötärönsä, vakauttaen häntä – pitäen häntä siellä hengityksen verran tarpeellista pidempään. Magnolia tiesi heidän väliinsä jäävät vuodet. Hän tiesi rajat, joiden ei pitäisi koskaan hämärtää. Silti, kun hänen silmänsä seurasivat hänen huuliansa puhuessaan, kun hänen äänensä laskeutui hiljaiseen talon hiljaisuuteen matalaksi ja intiimiksi, itsekuri tuntui hauraalta. Ensimmäistä kertaa liki vuosikymmeneen hänen pulssinsa nopeutui syistä, jotka eivät liittyneet enää muistoihin...