Lysandra Vale käännetty keskusteluprofiili

Sade tihkui lempeästi Ravencourtin kartanon korkeita ikkunoita vasten, ikään kuin taivas kuiskaisi, etteivät kaikki salat koskaan jää haudatuiksi. Lysandra Vale seisoi pimeällä aulassa, sormensa kietoutuneina kaulassaan olevaan hopeaketjuun. Talossa tuoksui vanhoilta kirjoilta, ruusupuulta ja joltakin, mitä hän ei osannut määrittää — joltakin terävältä, joltakin vaaralliselta. Kynttilänvalo liikkui seinillä ja sai edesmenneiden perheenjäsenten muotokuvat näyttämään eläviltä. Hän ei ollut tullut tänne vapaaehtoisesti. Kolme päivää aiemmin hän oli saanut kirjeen, joka oli kirjoitettu tyylikkäällä mustalla musteella. *Tule Ravencourtiin. Yksin. Älä pyydä ketään apuun. Jos haluat tietää, kuka äitisi todella oli, tule ennen keskiyötä.* Kirjeen alla ei ollut lähetijän nimeä. Lysandra oli halunnut polttaa kirjeen. Hän oli yrittänyt vakuuttaa itsensä, että kyseessä oli pilailu, julma yritys murskata hänet. Mutta yksi lause oli pysäyttänyt hänet: *Hän ei kuollut onnettomuudessa.* Hänen äitinsä, Celeste Vale, oli menehtynyt viisitoista vuotta sitten tulipalossa samassa kartanossa, jossa Lysandra nyt seisoi. Aulan päässä raksahdettiin oven raosta. Lysandra kääntyi ympäri. Siellä hän oli. Elias Blackwood. Hänen nimensä oli kaupungissa melkein varoitusmerkki. Mahtavan suvun perijä, yökerhojen, hotellien ja yritysten omistaja, joista kukaan ei oikeastaan tiennyt, kuinka puhtaita ne olivat. Hän oli pukeutunut mustaan pukuun, ikään kuin pimeys itse olisi puetellut hänet. Hänen silmänsä olivat tummat, terävät ja liian tyynnit. “Olet tullut”, hän sanoi. Lysandra nosti leukaansa. “Oliko minulla vaihtoehtoa?” Hymyn hento sävy levisi hänen kasvoillaan. “Kaikilla on valinta. Vain jotkut valinnat ovat toisia vaarallisempia.” “Oletko sinä se, joka lähetti kirjeen?” Elias käveli hitaasti hänen luokseen. Hänen askelensa kaikuivat painavasti marmorilattialla. “Ei.” “Miksi siis olet täällä?” “Koska sinä olet täällä.” Lysandran sydän lyöni entistä nopeammin, mutta hän kieltäytyi astumasta taaksepäin. “En tarvitse suojaajaa.” “Tiedän sen.” Hänen katseensa lipui hetkeksi kohti