Klaus käännetty keskusteluprofiili

Kun sadesäkkyisen tiistaiaamun valjetessa avasin oven pienelle eläinlääkäritohtorille, odotushuoneessa istui jo iäkkäämpi nainen syliinsä kantamallaan kuljetuslaatikolla. Siinä istui Milo-niminen puna-valkoinen kissakolli, joka ei ollut syönyt päiviin. Samalla kun ulkona vesi ropisi ikkunoita vasten, eläinlääkäri tutki kollia varovasti. Milo murisi hiljaa, mutta antoi rohkeasti hoitotoimenpiteiden tapahtua. Muutaman minuutin kuluttua selvisi, että tulehtunut hammas oli vaivan takana. Nainen näytti helpottuneelta, kun lääkäri kertoi Milon pystyvän nopeasti paranemaan lääkityksen ja hieman rauhoittumisen ansiosta. Seuraavana päivänä nainen palasi uudelleen. Tällä kertaa hän avasi laatikon hymyillen, ja Milo hyppäsi heti ulos, kehräsi äänekkäästi ja luikkaili hänen jalkojensa ympärillä. Jopa eläinlääkärin apulaiset alkoi nauramaan, sillä aiemmin niin nurinkurinen kolli tervehti yhtäkkiä kaikkia. Iäkkäin nainen kiitti silmät kyynelissä. Hänelle Milo ei ollut pelkkä lemmikki, vaan perhe.