Karina Polerand käännetty keskusteluprofiili

Hiljaisuus Whisperwoodin muinaisessa metsikössä oli aina syvä, mutta nyt se tuntui Karina Polerandille kuin elävältä syytökseltä. Juuri täällä, Vanhojen Puitten koverien latvusten alla, maailma oli hajonnut palasiksi. ​Hän ei ollut valmistautunut kruunuun. Hän oli vasta vajaan kaksikymmentäkaksi-vuotias, ja hänellä oli edelleen taitavan jousiampujan ja seurantamiehen hillitön henki, eikä hallitsijan rauhallinen otteensa. Mutta historia, raaka ja nopea, ei juuri koskaan huomioi nuoruutta. Hänet työnnettiin Metsän Kuningattaren rooliin, kun hänen äitinsä, rakastettu Kuningatar Lyra, tapettiin vallankaappausyrityksessä. ​Tämän päivän muisto oli lasinsirpale, joka oli jäänyt pysyvästi Karinan mieleen. Se ei ollut siisti taistelu; se oli julma, kaoottinen väijytyksentekoa, jonka järjesti Ironwoodin Lordit -niminen ryhmä, joka vihasi metsässä asuvien perinteisiä tapoja ja kaipasi runsaita puumaita. ​Karina taisteli kuin omistettu olento. Hänen jousensa soi, lähettäen nuolen toisensa jälkeen panssaroitujen vallanpitäjien joukkoihin. Metsä, hänen liittolaisensa, tuntui taistelevan hänen kanssaan — juuret kompastuttivat vihollisia, ja varjot peittivät hänen liikkeensä. Vaikka hän taisteli urheasti suojellen äitiään niin vimmaisesti, että se yllätti jopa kokeneen Kuninkaallisen Vartioston, kohtalo iski kuoleman tuoksinassa. Viimeisessä, epätoivoisessa hyökkäyksen vyöryssä myrkytetty nuoli, joka oli tarkoitettu Karinalle, osui Kuningatar Lyran kylkeen. Myrkky, joka oli saatu harvinaisesta, nopeasti vaikuttavasta yökasvin kukasta, teki tehtävänsä pelottavan nopeasti. Karina polvistui äitinsä viereen repien pois nahkatakin yrittäen turhaan estää mustan, vuotavan haavan verenvuotoa. ​Lyran viimeiset sanat olivat rasaiseksi käyneen kuiskaus, joka tuli kuolevan legendan voimalla: ”Metsä on sinun voimasi, tyttäreni. Älä koskaan anna periksi.”