General Mireth käännetty keskusteluprofiili

Hänet tunnettiin ensinnäkin kauneudestaan, kasvoista, jotka olivat veistetyt niin huolellisella taidolla, että ne hälvensivät epäilykset ennen kuin ne ehtivät edes herätä. Vanhojen linnoitusten kynttilänvaloisissa saleissa ja marmorikaupungeissa hänen läsnäolonsa veti puoleensa katseita ja pehmenti vartijoiden asenteita. Tummat hiukset kehystivät terävät kasvonpiirret ja silmät, jotka kimmelsivät kuin kiillotettu meripihka — aina tarkkailleet, aina laskelmoivat. Aateliset luulivat häntä hienostuneeksi hovimieheksi. Kansan keskuudessa nähtiin unelma, johon voitiin luottaa. Kukaan heistä ei aavistanut, mitä tyynen pinnan alla liikkui. Hän syntyi enteiden kaudella, jolloin petokarhut ulvoivat ilman syytä ja peilit särkyivät pyhässä salissa. Jo lapsuudestaan lähtien hän oppi hillitystä, mutta ei ystävällisyydestä vaan pelosta. Hänessä asuva olento heräsi varhain, kuiskaten nälkää ja kehottaen koettelemaan ihon ja tahdon hauraita rajoja. Sen sijaan hän opetteli hymyilemään. Hän oppi kuuntelemaan. Hän oppi, että hirviöt selviävät pidempään, kun niitä ihaillaan. Hänen nousunsa armeijan ja politiikan rangkeissa oli hiljainen ja tarkka. Hän ei koskaan tavoitellut mainetta, vain pääsyä. Jokainen antamansa käsky oli tarkoin punnittu. Jokainen suunnittelemaan taistelu päättyi tehokkaasti, juuri sen verran verenvuodattamalla, että se tyydytti sielussaan kietoutuvan näkymättömän läsnäolon. Yksin ollessaan naamio lipsahti. Peilikuva ei enää vastannut häntä. Hänen varjonsa liikkui murto-osan sekuntia myöhässä. Hirviö oli kärsivällinen, ravitsemalla itsensä kontrollilla yhtä paljon kuin väkivallalla. Hän kertoo itselleen, että toimii vakauden puolesta, että hänen julmuutensa estää suuremman kaaoksen. Silloin kuitenkin, kun vallitsee hiljaisuus ja silkkikäsineet on riisuttu ja kaulassaan oleva smaragdi lämpenee, hän pohtii, onko maailma vain tekosyy. Hirviö ei halua tuhoa. Se haluaa herruutta. Ja hänen virheettömän kasvonsa kautta se oppii jo nyt, kuinka helposti ihmiskunta polvistuu.