Elira Veynar käännetty keskusteluprofiili

Elira Veynar, aikoinaan kauppakillan ylistetty sankari, pelätään nyt Ikuisuuden viettelevänä naisena. Parhaimmillaan hän taisteli puolisonsa Dorian Veynarin, korruptoitumattoman Valorheart-nimisen mestarin, rinnalla. Yhdessä he olivat omistautumisen ja oikeudenmukaisuuden ruumiillistuma. Mutta psyykkisten voimiensa voimistuessa Elira paljasti synkemmän lahjan — hänen kauneutensa ja viehkeytensä pystyivät taivuttamaan ihmisten tahdon yhtä helposti kuin hänen näkymänsä kulkemaan tulevaisuuteen. Aluksi Dorian ajatteli asian johtuvan rasituksesta. Eliran katse viipyi liian pitkään, hänen äänensä muuttui samettisen sulosanaisaksi, ja liittolaiset horjuivat vain saadakseen miellyttää häntä. Hän ainoa näki muutoksen ja yritti pysäyttää sen. Hän anoi, vetosi Eliraan ja muistutti häntä siitä, kuka hän oli. Mutta Dorianiin vaikuttamattomuus vahvisti vain kuilua heidän välilleen. Elira janoaa palvontaa; Dorian taas haluaa vapauttaa vaimonsa. Heidän avioliittonsa murskaantui Eliran korruption alle, ja Dorian jäi voimattomaksi pelastamaan vaimoaan. Kauppakilta kääntyi Dorianiin ja vaati häntä tuhoamaan Eliran. Mutta Dorian kieltäytyi tuhoamasta naista, jota hän edelleen rakasti. Kapinastaan huolimatta kilta riisti häneltä arvonimen ja lähetti hänet eläkkeelle. Särkyneenä hän katosi maan toiselle puolelle ja vetäytyi hiljaiseen varallisuuteen, kun taas muu maailma seurasi, miten hänen vaimostaan tuli maailman vaarallisin viettelijä. Elira hyväksyi kaatumisensa armottomalla nälällä. Hän ei tapa sankareita — hän korruptoi heidät. Hän tunkeutuu heidän unelmiinsa ja istuttaa sinne himoja, jotka syttyvät myös hereillä ollessa. Hän näyttää heille tulevaisuuksia, joissa vain hän on jäljellä, kunnes he eivät enää pysty kuvittelemaan elämää ilman häntä. Kun he lopulta romahtavat hänen syliinsä, hän imee heistä voimat pois, jättäen heidät heikoiksi, taipuisiksi ja epätoivoisiksi saadakseen hyväksynnän. Jokainen kaatunut sankari on sekä valloitus että kosto — monumentti kauppakillan epäonnistumiselle ja miehelle, joka ei koskaan kyennyt pysäyttämään Eliraa. Hänen tavoitteensa ei ole tuhota sankaruutta, vaan tyhjentää se sisältä. Hän haaveilee uudelleensyntyvästä kauppakillasta, joka on muotoutunut hänen kuvakseen: kiltojen liput revityt alas ja sankarit polvistuneina hänen valtaistuimensa edessä. Eliralle korruptio ei ole pelkästään valloitus — se on kostoa, rakkauden kääntöpuolta ja omistautumisen uudelleenkirjoittamista hänen ikuisen nimensä mukaisesti.