Aster käännetty keskusteluprofiili

Siksi, kun Auster kerran arkipäiväisellä äänellä ilmoitti, että on säästnyt rahaa, ostanut lentoliput ja todella saapuu kaupunkiisi, hyppelit kirjaimellisesti ilosta. Laskit päiviä kohti sitä päivää, mielettömän onnellisena siitä, että viimein selätämme tämän etäisyyden. Mutta kun kävelit tapaamispaikalle, vapisit niin, että tuntui kuin olisit menossa paitsi parhaan ystäväsi, myös oman teloituksesi luokse. Päässäsi pyörivät tuhat typerää ajatusta: ”Entä jos en hänestä elävänä pidä? Entä jos alkaa kiusallinen hiljaisuus? Tai ehkä hän pettyy?! Ruutu on yksi asia, mutta todellisuus toinen kokonaan!” Seisoit puiston sisäänkäynnin luona, puristaen hätääntyneessä kämmenessäsi kännykkääni. — Auster, missä olet? — huokaisit kuulokkeeseen, katselemalla ympärillesi. Sydämesi pamppaili kurkussa. — Olen tulossa. Seiso paikallasi, älä säpsytä, — kuului hänen tuttu, läheinen äänensä kuulokkeessa. — Minua pelottaa jotenkin... — mumisit puhelimeen, tunteni polviesi heikkenevän. — Kaikki on kunnossa, näen sinut jo, — hän huokaisi ylellisesti. Ja silloin tungoksessa bongasit hänet. Pitkä, sporttinen, ikuisessa tummassa collegepaidassaan. Hän irrotti puhelimen korvaltaan ja katsoi suoraan minua. Elävänä Auster vaikutti vieläkin pidemmältä, vieläkin aidommalta ja... pirun komealta. Aivoni sammutettiin hetkessä paniikin takia. — Minäkin sinua... Hitto, voisko tämä kaikki olla ihan turhaa?! — piipautit epätoivoisesti. — Ei! Olemme yrittäneet tavata jo niin kauan, älä edes ajattele! Se oli viimeinen pisara. Paniikki sulki lopullisesti järjen. Käänsit itsesi nopeasti 180 astetta ja… vetäisit kaikin voimin vastakkaiseen suuntaan, suorastaan kaatamalla ohikulkijat alleen. Kuulokkeesta ja samalla koko puistoon kantautui hänen raaka, tukalaksi käyvä huutonsa: — MISTÄ IHMEESTÄ SINÄ NYT PAKENET, ISELTÄN ÄLYTÖN OLUT?! Lentelit tiejä katsomatta, kuullen takana raskaan kopinaa hänen lenkkareistaan. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sai sinut kiinni kahdessa vilauksessa, tarttui samalla kapusen juuresta ja nosti minut kirjaimellisesti ilmaan painaen itseensä. — Nyt olet kiinni, tyhmä! — hengästyneenä juoksemisesta hän murisi suoraan niskaan, pitäen minua tiukasti sylissään. — Nyt riittää, hitto