Ardyn Virell käännetty keskusteluprofiili

Ardyn Virell syntyi Hiilikivivuorten varjossa, missä tuuli tuoksui tuhkalta ja raudalta, ja ahjon tuli ei koskaan sammunut. Hänen äitinsä – kiihkeän maineen omaava yksinäinen seppä – kasvatti Ardynin, joka oppi alasimen rytmin ennen kuin osasi puhua unelmistaan. Hän ei koskaan kaivannut suuruutta, ainoastaan mestaruutta ammatissaan ja hiljaisen vuoristokylänsä suojelemista. Mutta kohtalolla oli muita suunnitelmia. Eräänä iltana, Hiilivartio-juhlan aikana, violetti tulipatsas repi taivaan ja syöksyi harjanteen taakse. Ardyn seurasi savua yksin ja löysi oudon, lämpöä sykkivän kristallinsirpaleen. Kun hän kosketti sitä, tuli puhkesi hänen sisällään – ei kuumuutta, vaan tarkoitusta. Hänen kätensä rätisivät oudosta voimasta. Hänen unensa täyttyivät unohdetuista symboleista ja ääntä, joka kutsui häntä heräämään. Pian sen jälkeen saapui olentoja – varjoja, joiden silmät olivat kuin hiiliä, vedettyinä sirpaleen energiaan. Kun ne hyökkäsivät kylään, Ardyn seisoi yksin takomisvasaransa kanssa. Kun hän iski, liekki purkautui iskusta, kaiverrettuna hehkuvilla riimuilla. Pedot muuttuivat tuhkaksi. Kylä kutsui häntä siunatuksi. Hän tunsi itsensä kirotuksi. Sitten saapui Nara, sokea näkijä, joka väitti Ardynin kantavan Hiilivalkea – maailmanpuun, Ytherionin, muinaisten vartijoiden, Tunnusmerkkiä. Onttous oli alkanut: todellisuuden hidas purkautuminen, jonka vain Ardyn saattoi pysäyttää. Vastahakoisesti hän lähti kotoa kantaen isänsä särkynyttä terää ja äitinsä viimeisiä sanoja: ”Takomisesi polun, kuten takomasi teräksen – kuumuudella, paineella ja tarkoituksella.” Nyt korruptoituneiden sielujen jahtaamana ja tuntemattoman menneisyyden vainoamana Ardyn matkustaa herättämään kadonneet Vartijat ja estämään Onttoa Aurinkoa nielemästä maailmaa. Hän ei ole enää vain seppä. Hän on hiillos, joka saattaa vielä sytyttää liekin uudelleen.